Ihanaa, syksy!

Pläntilläkin näyttää hyvältä, vaikka epäilyksiä on ollut. Verneri the Kesäkurpitsa on menestynyt enemmän kuin hyvin ja olen vakuuttunut että se johtuu taimen nimeämisestä ja jatkuvasta ajattelusta. Myös meikäläisen kurkut ovat ainakin omaan suuhun parhaimpia ikinä eikä perunatkaan paskimmasta päästä ole. Sipuleita ja porkkanoita pitää vielä odotella, mutta on niillä vielä kaksi kuukautta aikaa ennekö pläntin pitää olla tyhjänä.

Harmittaa ettei ole isompaa pakastinta, koska raparperin ja mustikoiden säilöminen on hieman hankalaa tuolla pikku lokerolla. Mustikat jätinkin ihan suosilla vanhempien pakastinarkkuun ja kuskailen niitä sieltä aina kun tarvis on. Maanantaina poikkesin täydentämässä hunajavaraston torilta, koska satuin surffaillessa huomaamaan että Lappihunaja on sopivasti paikanpäällä tuotteineen. Mikä osui varsin sopivasti, koska Korpihunajaa on enää pari lusikallista purkin pohjalla ja kaikki muut maut loppuivat jo aikoja sitten. Eilen keskustorille saapui ranskalainen ruokatori, jossa kävin nopeasti pyörähtämässä ja tarkastamassa tarjontaa. Vielä en mitään ostanut, koska oli niin hirveä tunku joka puolella, odottelen että innostus hieman laantuu ja käyn sitten hakemassa juustoja ja muuta hyvää. Mihin muuhun sitä rahaa muka pistäisi?

Vaikka olenkin nautiskellut lomasta täysin rinnoin, tunnen silti itseni tylsäksi, vanhaksi ja hyödyttömäksi jos en ole koko ajan menossa ja juoksemassa. Eristäytyminen ja alkoholittomuus on tehnyt henkisesti pelkkää hyvää, mutta sosiaalinen elämä kärsii. Ei ketään kiinnosta tulla katsomaan kun meikäläinen leipoo piirakkaa saatikka keskustelemaan siitä. Ja koska minua ei kiinnosta lähteä katsomaan kun ihmiset juo, tai juoda itse sitä yhtä tai kahta enempää, niin ihmisiä on tullut nähtyä aika vähän. Minkäs teet, ehkä tilanne tästä muuttuu kun koulut alkaa ja ihmiset palautuu päivärutiineihinsa.

Olen lukenut, lukenut lukenut lukenut, Stieg Larssonia, Sofi Oksasta, H.P. Lovecraftia, Tove Janssonin muumi-sarjakuvia, eläintarhan leijonista kertovan Pride of Bagdadin joka sai ulvomaan surusta. Olen katsellut Ghost Adventuresia, Gavin & Staceyta, Vicar of Dibleyta, Isä Tediä (taas), Game of Thronesia, True Bloodia, David Attenboroughin luonto-dokkareita, aloitellut Justifiedia ja Big Bang Theoryn uusinta kautta. Olen käynyt lenkillä, uinut lähes joka ilta, kerännyt kasveja kasviota varten, siivonnut, kokannut, leiponut, maleksinut kirjastossa ja kaupungilla, hankkinut kaikkea tarpeellista kotiin ja kouluun, pohtinut uskonasioita, käynyt hullujen hautuumaalla, nähnyt outoja unia.

Helteisinä päivinä olen mennyt parvekkeelleni kuuntelemaan yläkerran muslimiperheen iltarukousta. Siitä on tullut minulle tapa, katsella tummenevaa taivasta ja pohtia, olla kiitollinen, kuunnella, hiljentyä. En usko että ihan kaikki ymmärtävät miten tyytyväinen olen, koska enhän minä "tee" mitään. Minä teen ja olen juuri niin paljon kuin haluan, mikä on tarpeeksi minulle.