Tiedän etten tule koskaan olemaan pitkä ja kaunis ja elegantti. Etteivät kauppojen rekeissä roikkuvat tai mallien päälle istuvat kauniit vaatteet ikinä sovi minulle. Tiedän myös ettei minusta koskaan tule siroa, vaikka olen kuinka lyhyt, koska massa on mitä on eikä se siitä vähene tai muutu ikinä niin radikaalisti ilman, että näyttäisin ja tuntisin itseni sairaaksi. Sen sijaan olen tyytynyt siihen että olen korkeimmillaan soma, isosilmäinen metsänolento tavaramerkiksi muodostuneella hammasraolla.

Tiedän etten tule koskaan nauttimaan suurta suosiota tai hyväksyntää. Minua on liian vaikea päästä lähelle jotta minusta olisi helppo pitää ja olen aina neuroottisen varautunut uusissa ihmisryhmissä mikä saa monet luulemaan että olen töykeä tai minua ei kiinnosta. Olen myös liian itsekriittinen esiintyäkseni suurelle ihmisjoukolle, vaikka salaa haaveilenkin näyttelemisestä. Sen sijaan tiedän, että ne jotka ovat päässeet lähelle myös pysyvät siinä, ja että siinä on ihmisjoukko johon voin luottaa tilanteessa kuin tilanteessa. Että niiden ihmisten vuoksi olen valmis taipumaan vaikka mihin omasta jaksamisesta viis. Että kun minun kiintymykseni on kerran saanut, sitä on vaikea hävittää, ja vaikka välimatka kasvaisi ja yhteydenpito vähenisi, ajattelen niitä ihmisiä yhä hellästi ja kaivaten.

Tiedän etten tule koskaan olemaan elämääni tyytyväinen, koska olen liian levoton ja muutan mieltäni koko ajan. Tiedän etten tule olemaan ura-orientoitunut menestyjä, taloudellisen vakauksen perässä kulkija,  vaikka haaveilenkin omakotitalosta ja velattomasta elämästä. Tiedän ettei tunne-elämäni tule omaan tasaista, tyyntä ja rauhallista, koska suurentelen ongelmiani ja vellon itsesäälissä. Sen sijaan tiedän, että riemuni on aina aitoa ja pienet asiat jaksavat ihmetyttää minua yhtä paljon. Että lyhyet hetken, jolloin olen niin onnellinen etten saa henkeä, itken mielenliikutuksesta ja olen äärettömän kiitollinen kaikesta ja kaikille, ovat aina kaiken depression arvoisia ja saavat minut tuntemaan että olen elossa.

Yritän oppia tuntemaan ne asiat jotka ovat mahdottomia, asiat joihin en kykene ja asiat joille en voi mitään, yhtä lailla kuin vahvuuteni ja potentiaalini. Saada itseni niin henkisesti kuin fyysisestikin tasapainoon ja harmoniaan. Olen huomannut että henkinen yhteyteni on hämärtynyt siinä missä näkökykyni huonontunut, joten yritän muistaa hiljentyä joka päivä, kuin myös saada itseni optikolle näöntarkastukseen ja lasien hankintaan. Tällä menolla en tule ikinä saamaan ajokorttia, mutta ehkä se ei sitten vain ole kohtaloni. Luultavasti ajaisin kolarin tms.