Vittu että ihminen osaa olla nysvö ja potkittavissa. Ilmeisesti tuntuu olevan vaikea pitää puoliaan, sanoa kun alkaa riittää. Sitä aina kiroaa iltaisin yksin pimeässä huoneessa, ehkä kahvi/teekupin ääressä Matlikselle, tai satunnaisesti kaupassa törmätylle puolitutulle. Kuten eilen, pieni avautuminen sattumalta Vapaa valinnassa Pittaan törmätessä.

Lähinnä aiheena on työ, pomon raivostuttavuus, asioiden päättäminen minun ylitseni ja ihme pompottelu johon kuitenkin aina hymysuin nöyristellen lähtee mukaan. Joo joo, kyllä kyllä. Kun jollekin kelpaa töihin, niin ihan ilostahan sitä tehdään. Ällöttää.

Helsingin messut nyt kuitenkin jäävät välistä, koska sen verran sain laitettua jalkaa maahan että minähän en lähde tekemään niin raskasta duunia jos yöpaikkana on joku kämäinen hostelli jossa ei saa nukuttua ja jossa suihkussa ei ole ovea. Jos haluan draamaa naisvankilan tapaan, niin meen sit sinne. Viimeksi messuilla jäi suihkutteleminen välistä, kun kylppäriin ravasi ties mitä venakoita ja suihkuja oli nätissä rivissä useampia kappaleita, ja sen tilan sai erotettua 1.5 metrin mittaisella verholla siitä pesuallas-tilasta. Kiitos ei hirveesti houkuta viettää viikonloppua sellaisessa.

Uniongelmat on nyt takanapäin ainakin toistaiseksi, ihan kevyesti menee 8-9 tuntia yössä, mikä on ihan jees. Sen tilalle on tullut jatkuva vitutus ja ahdistus, erinnäisistä aiheista, joista tuo työ on vain yksi. Koitan kovasti keksiä jotain kivaa illoille, että olisi edes muutaman tunnin ajan jotain mielekästä tekemistä niin että päässä jyskyttävä ärsytys unohtuisi. Tänään olisi tarkoitus leipoa joulutorttuja, ihan vaan tekemisen riemusta. Katotaan.

Kello tikuttaa siihen malliin, että pakko lähteä vetämään jotain meikintapaista naamaan ja mennä venailemaan tuomionbussia joka kuljettaa minut jälleen yhdeksi päiväksi halveksimaan itseäni ja valintojani. Kaipaan lobotomiaa, kiireesti.