Jaha, on unohtunut päivitellä tänne, kun elämään on tullut niin paljon kaikkea hassua lisää. Ja kaikella hassulla tarkoitan lähinnä koulua, kasveja, tumblria, kasveja ja mainitsinko jo kasveja?

On ollut jännä (ja myös hieno!) huomata miten onnelliseksi tuo koulu minut tekee. Että se, mitä minä haluan tehdä, onkin sitä että saan istutella ja hoidella kasveja. Se on ollut aina iso osa elämää, muorilan puutarhan hoitaminen kesäisin, porukoiden puiden leikkomiset jne, mutta silti se vaati näin pitkän ajan ennen kuin sen ymmärsi. Mutta koska uskon että kaikella on tarkoituksensa, niin tietysti uskon siihen että minun piti tehdä kaikkea muuta tässä välissä ihan tarkoituksella.

Kotiin on muuttanut iso kasa rehuja ja tulee varmasti muuttamaan vielä enemmänkin. On Paula & Olga, orkideapariskuntani, joista Paula aiheuttaa harmaita hiuksia huonovointisuudellaan ja sillä, ettei minulla ole aavistustakaan mitä sille pitäisi tehdä. Parvekkeella on Eevi-tuija (Thuja occidentalis) , joka toivottavasti talvehtii menestyksekkäästi niin että jaksaa ilahduttaa minua ensikesänäkin. Kausiluontoisesti sielä on myös Rauni ja Kauko-callunat, joiden maallinen taival on pakostakin lyhyt, samoin kuin Sirkku-nimisen syklaamini (Cyclamen persecum). Unto, pieni havupuuni, muuttaa sisälle pakkasten tieltä kohtapuoliin. Sille tulevat pitämään seuraa traakkipuuni (Dracaena Marginata) Viljami, sekä tänään ostettu kärpäsloukku (Dionaea muscipula) Beecher, joka sai nimensä Ozin suosikkihahmoni mukaan. Huomenna toteutan vielä yhden haaveen ja haen kotiin huonekuusen. On sille tilaa. Jossain.

Keväällä parvekkeen voi täyttää taas yrteillä ja valkosipulilla, pitää hankkia jostain pari muovista säilytyslaatikkoa, tehdä pohjaan reiät, täyttää ne mullalla ja siemenillä. Montyltä opittu niksi, ei voi mennä vikaan.

Ihanaa, syksy!

Pläntilläkin näyttää hyvältä, vaikka epäilyksiä on ollut. Verneri the Kesäkurpitsa on menestynyt enemmän kuin hyvin ja olen vakuuttunut että se johtuu taimen nimeämisestä ja jatkuvasta ajattelusta. Myös meikäläisen kurkut ovat ainakin omaan suuhun parhaimpia ikinä eikä perunatkaan paskimmasta päästä ole. Sipuleita ja porkkanoita pitää vielä odotella, mutta on niillä vielä kaksi kuukautta aikaa ennekö pläntin pitää olla tyhjänä.

Harmittaa ettei ole isompaa pakastinta, koska raparperin ja mustikoiden säilöminen on hieman hankalaa tuolla pikku lokerolla. Mustikat jätinkin ihan suosilla vanhempien pakastinarkkuun ja kuskailen niitä sieltä aina kun tarvis on. Maanantaina poikkesin täydentämässä hunajavaraston torilta, koska satuin surffaillessa huomaamaan että Lappihunaja on sopivasti paikanpäällä tuotteineen. Mikä osui varsin sopivasti, koska Korpihunajaa on enää pari lusikallista purkin pohjalla ja kaikki muut maut loppuivat jo aikoja sitten. Eilen keskustorille saapui ranskalainen ruokatori, jossa kävin nopeasti pyörähtämässä ja tarkastamassa tarjontaa. Vielä en mitään ostanut, koska oli niin hirveä tunku joka puolella, odottelen että innostus hieman laantuu ja käyn sitten hakemassa juustoja ja muuta hyvää. Mihin muuhun sitä rahaa muka pistäisi?

Vaikka olenkin nautiskellut lomasta täysin rinnoin, tunnen silti itseni tylsäksi, vanhaksi ja hyödyttömäksi jos en ole koko ajan menossa ja juoksemassa. Eristäytyminen ja alkoholittomuus on tehnyt henkisesti pelkkää hyvää, mutta sosiaalinen elämä kärsii. Ei ketään kiinnosta tulla katsomaan kun meikäläinen leipoo piirakkaa saatikka keskustelemaan siitä. Ja koska minua ei kiinnosta lähteä katsomaan kun ihmiset juo, tai juoda itse sitä yhtä tai kahta enempää, niin ihmisiä on tullut nähtyä aika vähän. Minkäs teet, ehkä tilanne tästä muuttuu kun koulut alkaa ja ihmiset palautuu päivärutiineihinsa.

Olen lukenut, lukenut lukenut lukenut, Stieg Larssonia, Sofi Oksasta, H.P. Lovecraftia, Tove Janssonin muumi-sarjakuvia, eläintarhan leijonista kertovan Pride of Bagdadin joka sai ulvomaan surusta. Olen katsellut Ghost Adventuresia, Gavin & Staceyta, Vicar of Dibleyta, Isä Tediä (taas), Game of Thronesia, True Bloodia, David Attenboroughin luonto-dokkareita, aloitellut Justifiedia ja Big Bang Theoryn uusinta kautta. Olen käynyt lenkillä, uinut lähes joka ilta, kerännyt kasveja kasviota varten, siivonnut, kokannut, leiponut, maleksinut kirjastossa ja kaupungilla, hankkinut kaikkea tarpeellista kotiin ja kouluun, pohtinut uskonasioita, käynyt hullujen hautuumaalla, nähnyt outoja unia.

Helteisinä päivinä olen mennyt parvekkeelleni kuuntelemaan yläkerran muslimiperheen iltarukousta. Siitä on tullut minulle tapa, katsella tummenevaa taivasta ja pohtia, olla kiitollinen, kuunnella, hiljentyä. En usko että ihan kaikki ymmärtävät miten tyytyväinen olen, koska enhän minä "tee" mitään. Minä teen ja olen juuri niin paljon kuin haluan, mikä on tarpeeksi minulle.

 

Joo moi, ei mulla mitään asiaa ollut. Tuli vain äkillinen tarve osoittaa palvonnan eleitä kyseiselle herralle, joka on antanut ja opettanut niin, niin paljon.

 

 

Kuvittelin että minulla olisi enemmän aikaa kirjoitella tänne mutta eipä ole ollut. Tai teknisesti ottaen olisi, mutten ole jaksanut.

Lyhyenä yhteenvetona voitaneen sanoa, että työ, ihmiset ja pikku projektit ovat vieneet mukavasti aikaani. Puutarhapläntillä on tullut ahkerasti käytynä, vaikka sielä kokeekin aina perunakateutta naapurien reheville vaoille kun omassa savimaassa nököttää pari hassua taimea. Mutta mitä siitä, kivaa on ollut.

Muutenkin on iskenyt kunnolla joku Minä Itte-virus, äsken lusikoin purkkeihin ekan satsin itse tehtyä raparperi-inkivääri-hilloa (note to self; ensikerralla pistä tasan se vesimäärä mitä ohjeessa sanotaan vaikka se tuntuu kuinka pieneltä, ja silppua inkivääri pikkupikku palasiksi koska se ei hajoa kuumentaessa niin kuin raparperi) ja pöydällä kuivuu vadelman ja punaherukan lehtiä tee-aineksiksi. Huomenna vois lähteä illansuussa metsästämään mustikanvarpuja koska nekin ovat kuulemma oivallisia teessä.

Kuumuus ei ole mun juttuni vieläkään vaikka kuinka tahtoisin. Kaikenlaisia vippaskonsteja sitä aina tulee kokeilleeksi ja kuitenkin pitää pysytellä sisätiloissa jos haluaa olla jokseenkin elävänä. Onneksi kahden viikon päästä alkaa viiden viikon loma, jolloin ei haittaa vaikka kukkuisi yöt kun on viileää.

Kirjaston-duuni alkaa vedellä siis viimeisiään, ja vaikka tuntuukin ikävältä jättää kirjat, niin odotan innolla lomaa. Elokuussa nimittäin jatkan opiskelua taas vaihteeksi, mikä on ihan mukavaa ja tervetullutta. En meinaa siis lomani aikana murehtia mitään ellei ole ihan pakko, vaan ottaa rennosti ja tehdä sitä mitä huvittaa. Ehkä nyt, kun sai taas oven auki, niin tännekin on helpompi tulla lätisemään joutavuuksia.

To the next adventure!

 

Työ alkaa menemään jo rutiinilla. Myös se rutinan kuuntelu. Hetkittäin pitää mennä vessaan itkemään koska ei vaan pysty eikä jaksa, mutta joku pieni suodatin on jo kehittynyt ettei jatkuva valittaminen ja arvostelu tunnu enää niin pahasti. Mutta tuntuuhan se silti.

Töiden jälkeen sitä vasta kunnolla herää. Heiluu kaupungilla tai touhuaa kotona. Leipoo, jumppaa, käy lenkillä, leikkittää (tökkii) Edoa, lukee, haaveilee matkailusta. Ostaa meikkejä ja nättejä vaatteita ja vannoo että nyt minusta tulee kaunis, vain herätäkseen eräänän kauniina aamuna silmänympärykset punaisina ja arkoina. Hei, silmätulhedus vai mikä lienetkän, olikin jo ikävä.

Oma koti on ihana. Joka päivä arvostan sitä enemmän ja enemmän, värkkään sinne jotain uutta ja kivaa, teen siitä mielyttävämmän. Tänään kotiin muutti jumppapallo ja kasa siemeniä. Voi kun ne kasvaisi jo, saisi jotain vihreää.

Kevät soljuu eteenpäin, ja minä sen mukana.