Eli, miun isillä on melanooma. Jatkotutkimuksia odotellessa.

Reissuni Edinburghiin ei olisi voinut tulla sopivampaan saumaan. Olin henkisesti rikki ja hajalla, enkä tiennyt mitä haluan tehdä, tulla kotiin vai jäädä tänne. Oli ihanaa olla melkein kolme päivää ihan itsekseen, nukkua rauhassa, ajatella, tuulettua.

Mielenkiintoinen reissu se sitten olikin. Taapersin aluksi juna-asemalta hotelliini vesisateessa, mieli mustana. Huoneessani istuin hyvän tovin, sain puhelun Leenalta, keitin kahvit ja mietin, mietin. Tein päätöksen lähteä kaupungille, ihan vain kävelemään; kaksi tuntia myöhemmin olin jakanut kaksi CVtä, seurannut katutaikurin temppuja, kuvannut hienoja katuja ja odotin kierrosta Edinburghin holveihin alkavaksi.

Kävin läpi kaikki kaupat joiden ikkunassa oli Staff wanted-lappu, juttelin kahden managerin kanssa, kävin ilmaisella kierroksella Edinburghin Old Townin mielenkiintoisimmilla paikoilla ja join White Hart Innissä Isle of Juraa. Ja päätin jäädä. Jos saan töitä.

En tiedä mikä Edinburghissa on, se on iso kaupunki, valtava verrattuna Tampereeseen, ja silti olen sielä aina hyvin mielelläni. Toivon todella, että ensiviikolla puhelin soi ja minua pyydetään haastatteluun, että olisi jotain iloista kerrottavaa kotiväelle että sairauden murehtiminen unohtuisi edes hetkeksi.

Torstai-aamuna kävin myös pienoisella pyhiinvaelluksella, huomatessani kartasta että Morrisoniin (jonne piti hakea mutten voinut kun olisi pitänyt hakea netissä ja plää) mennessä pienen mutkan kautta pääsisi katsomaan St. Bernandin kaivoa, jonka sanotaan parantavan sairaita. Tuijotin hyvän tovin kiveen veistetyn Hygienian kasvoja ja rukoilin, rukoilin.