Tänään on ollut oikein perinteinen Engalntilainen sää, tai ainakin sellainen sää joka vastaa mielikuvaa perinteisestä Englantilaisesta säätilasta. Eli vettä alkoi satamana yöllä reippaasti. Sehän ei meitä estänyt, vaan puettiin sadevaatteet päälle ja lähdettiin ulos, vähän matkan päässä olevaan Wildlife reserveen. Sielä on pieni lammikko (jonka rannalta löysin maailman pienimmän sammakon), sekä pari pikkuista sakeaa metsikköä ja aidattu yrttitarha, jonne Aleksanterin sai päästää juoksentelemaan ilman pelkoa että poika karkaisi.

Karhunvatukoita

Teeny tiny froggie

Yrttitarhaa

Teki ihan hyvää päästä talosta pihalle ja näkemään ja tekemään kivoja asioita, sillä taas on vanhat neuroosit ja pelot puskeneet päälle. Jotenkin se osa minusta joka oli hirveän vahva ja itsevarma, on hävinnyt jonnekin ja se sama peruskoulusta juuri valmistunut sairaalloisen itsetietoinen epäkypsä kakara on taas ottanut vallan. Luulen että se johtuu uudesta ja vieraasta paikasta, jossa en tunne ketään eikä mikään ole oikein tuttua ja turvallista, joten niihin vanhoihin pelkotiloihin ja riittämättömyyden tunteeseen on helppo luisua.

Mutta onhan se hirveän vaikea kokea olevansa hyvä ja osaavansa asioita, kun jatkuvasti ärsyttää miten takeltelevaa ulosantini on (Cvssä lukee että puhun sujuvaa englantia, hah hah), sähköposti täyttyy kohteliaista Ei kiitos viesteistä ja päivät menee ohi hirmu nopeasti niin että koko ajan on tunne ettei ole tehnyt tarpeeksi tai tarpeeksi hyvin. Toisaalta en kokenut suomessakaan onnistumisen tunteita muuta kuin ihmissuhteissa, mutta niissä tunsikin olevani tärkeä ja tarpeeksi hyvä. Täällä ei ole edes tullut tutustuttua keneenkään. Jokainen päivä tuntuu vain vaikeammalta ja vaikeammalta uskoa että unelmat ja haaveet ikinä toteutuisivat, ja minulle se on murskaava tunne. Okei okei, eihän kukaan saa elämässä sitä mistä haaveilee koska haaveet muuttuvat ja tilanteet elää jne jne ja siltikin voi olla tyytyväinen ja tärkeintä on matka eikä se määränpää. Mutta ei mun pääni toimi niin, vaikka kovasti tahtoisin.

Ehkä nää vammat ja masennukset menis pois jos edes yhdestä paikasta tulisi iloisesti yllättävä vastaus ja sitä tuntisi saavuttaneensa jotain. En oikeasti tiedä miten minun itsetuntoni kestäisi, jos mitään ei löydykään ja pitää tulla takaisin. Minä haluan takaisin sen ihmisen joka tämän lähtöpäätöksen teki, sen joka oli niin varma että kaikki menee juuri niin, kuin niiden on tarkoituskin mennä.