On ollut jännä (ja myös hieno!) huomata miten onnelliseksi tuo koulu minut tekee. Että se, mitä minä haluan tehdä, onkin sitä että saan istutella ja hoidella kasveja. Se on ollut aina iso osa elämää, muorilan puutarhan hoitaminen kesäisin, porukoiden puiden leikkomiset jne, mutta silti se vaati näin pitkän ajan ennen kuin sen ymmärsi. Mutta koska uskon että kaikella on tarkoituksensa, niin tietysti uskon siihen että minun piti tehdä kaikkea muuta tässä välissä ihan tarkoituksella.

Kotiin on muuttanut iso kasa rehuja ja tulee varmasti muuttamaan vielä enemmänkin. On Paula & Olga, orkideapariskuntani, joista Paula aiheuttaa harmaita hiuksia huonovointisuudellaan ja sillä, ettei minulla ole aavistustakaan mitä sille pitäisi tehdä. Parvekkeella on Eevi-tuija (Thuja occidentalis) , joka toivottavasti talvehtii menestyksekkäästi niin että jaksaa ilahduttaa minua ensikesänäkin. Kausiluontoisesti sielä on myös Rauni ja Kauko-callunat, joiden maallinen taival on pakostakin lyhyt, samoin kuin Sirkku-nimisen syklaamini (Cyclamen persecum). Unto, pieni havupuuni, muuttaa sisälle pakkasten tieltä kohtapuoliin. Sille tulevat pitämään seuraa traakkipuuni (Dracaena Marginata) Viljami, sekä tänään ostettu kärpäsloukku (Dionaea muscipula) Beecher, joka sai nimensä Ozin suosikkihahmoni mukaan. Huomenna toteutan vielä yhden haaveen ja haen kotiin huonekuusen. On sille tilaa. Jossain.

Pläntilläkin näyttää hyvältä, vaikka epäilyksiä on ollut. Verneri the Kesäkurpitsa on menestynyt enemmän kuin hyvin ja olen vakuuttunut että se johtuu taimen nimeämisestä ja jatkuvasta ajattelusta. Myös meikäläisen kurkut ovat ainakin omaan suuhun parhaimpia ikinä eikä perunatkaan paskimmasta päästä ole. Sipuleita ja porkkanoita pitää vielä odotella, mutta on niillä vielä kaksi kuukautta aikaa ennekö pläntin pitää olla tyhjänä.

Harmittaa ettei ole isompaa pakastinta, koska raparperin ja mustikoiden säilöminen on hieman hankalaa tuolla pikku lokerolla. Mustikat jätinkin ihan suosilla vanhempien pakastinarkkuun ja kuskailen niitä sieltä aina kun tarvis on. Maanantaina poikkesin täydentämässä hunajavaraston torilta, koska satuin surffaillessa huomaamaan että Lappihunaja on sopivasti paikanpäällä tuotteineen. Mikä osui varsin sopivasti, koska Korpihunajaa on enää pari lusikallista purkin pohjalla ja kaikki muut maut loppuivat jo aikoja sitten. Eilen keskustorille saapui ranskalainen ruokatori, jossa kävin nopeasti pyörähtämässä ja tarkastamassa tarjontaa. Vielä en mitään ostanut, koska oli niin hirveä tunku joka puolella, odottelen että innostus hieman laantuu ja käyn sitten hakemassa juustoja ja muuta hyvää. Mihin muuhun sitä rahaa muka pistäisi?

Vaikka olenkin nautiskellut lomasta täysin rinnoin, tunnen silti itseni tylsäksi, vanhaksi ja hyödyttömäksi jos en ole koko ajan menossa ja juoksemassa. Eristäytyminen ja alkoholittomuus on tehnyt henkisesti pelkkää hyvää, mutta sosiaalinen elämä kärsii. Ei ketään kiinnosta tulla katsomaan kun meikäläinen leipoo piirakkaa saatikka keskustelemaan siitä. Ja koska minua ei kiinnosta lähteä katsomaan kun ihmiset juo, tai juoda itse sitä yhtä tai kahta enempää, niin ihmisiä on tullut nähtyä aika vähän. Minkäs teet, ehkä tilanne tästä muuttuu kun koulut alkaa ja ihmiset palautuu päivärutiineihinsa.

Olen lukenut, lukenut lukenut lukenut, Stieg Larssonia, Sofi Oksasta, H.P. Lovecraftia, Tove Janssonin muumi-sarjakuvia, eläintarhan leijonista kertovan Pride of Bagdadin joka sai ulvomaan surusta. Olen katsellut Ghost Adventuresia, Gavin & Staceyta, Vicar of Dibleyta, Isä Tediä (taas), Game of Thronesia, True Bloodia, David Attenboroughin luonto-dokkareita, aloitellut Justifiedia ja Big Bang Theoryn uusinta kautta. Olen käynyt lenkillä, uinut lähes joka ilta, kerännyt kasveja kasviota varten, siivonnut, kokannut, leiponut, maleksinut kirjastossa ja kaupungilla, hankkinut kaikkea tarpeellista kotiin ja kouluun, pohtinut uskonasioita, käynyt hullujen hautuumaalla, nähnyt outoja unia.

Helteisinä päivinä olen mennyt parvekkeelleni kuuntelemaan yläkerran muslimiperheen iltarukousta. Siitä on tullut minulle tapa, katsella tummenevaa taivasta ja pohtia, olla kiitollinen, kuunnella, hiljentyä. En usko että ihan kaikki ymmärtävät miten tyytyväinen olen, koska enhän minä "tee" mitään. Minä teen ja olen juuri niin paljon kuin haluan, mikä on tarpeeksi minulle.

Joo moi, ei mulla mitään asiaa ollut. Tuli vain äkillinen tarve osoittaa palvonnan eleitä kyseiselle herralle, joka on antanut ja opettanut niin, niin paljon.

Lyhyenä yhteenvetona voitaneen sanoa, että työ, ihmiset ja pikku projektit ovat vieneet mukavasti aikaani. Puutarhapläntillä on tullut ahkerasti käytynä, vaikka sielä kokeekin aina perunakateutta naapurien reheville vaoille kun omassa savimaassa nököttää pari hassua taimea. Mutta mitä siitä, kivaa on ollut.

Muutenkin on iskenyt kunnolla joku Minä Itte-virus, äsken lusikoin purkkeihin ekan satsin itse tehtyä raparperi-inkivääri-hilloa (note to self; ensikerralla pistä tasan se vesimäärä mitä ohjeessa sanotaan vaikka se tuntuu kuinka pieneltä, ja silppua inkivääri pikkupikku palasiksi koska se ei hajoa kuumentaessa niin kuin raparperi) ja pöydällä kuivuu vadelman ja punaherukan lehtiä tee-aineksiksi. Huomenna vois lähteä illansuussa metsästämään mustikanvarpuja koska nekin ovat kuulemma oivallisia teessä.

Kuumuus ei ole mun juttuni vieläkään vaikka kuinka tahtoisin. Kaikenlaisia vippaskonsteja sitä aina tulee kokeilleeksi ja kuitenkin pitää pysytellä sisätiloissa jos haluaa olla jokseenkin elävänä. Onneksi kahden viikon päästä alkaa viiden viikon loma, jolloin ei haittaa vaikka kukkuisi yöt kun on viileää.

Kirjaston-duuni alkaa vedellä siis viimeisiään, ja vaikka tuntuukin ikävältä jättää kirjat, niin odotan innolla lomaa. Elokuussa nimittäin jatkan opiskelua taas vaihteeksi, mikä on ihan mukavaa ja tervetullutta. En meinaa siis lomani aikana murehtia mitään ellei ole ihan pakko, vaan ottaa rennosti ja tehdä sitä mitä huvittaa. Ehkä nyt, kun sai taas oven auki, niin tännekin on helpompi tulla lätisemään joutavuuksia.

To the next adventure!

Töiden jälkeen sitä vasta kunnolla herää. Heiluu kaupungilla tai touhuaa kotona. Leipoo, jumppaa, käy lenkillä, leikkittää (tökkii) Edoa, lukee, haaveilee matkailusta. Ostaa meikkejä ja nättejä vaatteita ja vannoo että nyt minusta tulee kaunis, vain herätäkseen eräänän kauniina aamuna silmänympärykset punaisina ja arkoina. Hei, silmätulhedus vai mikä lienetkän, olikin jo ikävä.

Oma koti on ihana. Joka päivä arvostan sitä enemmän ja enemmän, värkkään sinne jotain uutta ja kivaa, teen siitä mielyttävämmän. Tänään kotiin muutti jumppapallo ja kasa siemeniä. Voi kun ne kasvaisi jo, saisi jotain vihreää.

Kevät soljuu eteenpäin, ja minä sen mukana.

Ikeassa on tullut käytyä monta kertaa nyt, kun on oma kämppä ja saa rahattua kamaa suoraan tänne. Siinä on jotain niin väärää ja niin ihanaa yhtä aikaa, jälkeenpäin on aina vähän likainen olo. Pitäisi suosia suomalaista ja käsityötä ja plää, mutta Ikeassa on halpaa ja näppärää roinaa.

Uudessa kodissa on ihana lötköillä pyjamissa ja kokkailla liikaa ruokaa. Lenkkipolku alkaa melkein ovelta ja järven kiertäminen (about 8 kilsaa) on viikonloppuisin aktiviteettina. Pulkkamäkeen pitäisi ehtiä enemmän.

Olen nostanut käteni pystyyn yhden ihmisen kohdalla, joka on luisunut aina vain alemmas ja alemmas päihteiden ja tuhoisien ihmissuhteiden myötä. Jos puolen vuoden järjenpuhuminen ei mene perille, niin ei mene. Naisen kanssa ollaan oltu jo pidemmän aikaa väsyneitä ja ahdistuineita, ja nyt tuli raja vastaan molemmilta. Ollaan purettu stressiä nauramalla hillittömästi kaikelle ja koko ajan, hulluteltu ja oltu kuin pahaiset kakarat. Tyylinsä kullakin.

Elämä on juuri nyt täynnä pieniä "guilty pleasureita". Ne tekevät elämästä helpompaa, kestettävämpää. Ei sillä että juuri nyt olisi mikään sen suuremmin vialla, paitsi menetyksen tunne ja pienoinen stressi siitä mitä pitäisi syksyllä tehdä. Tämän päivän kaltaiset hetket kuitenkin auttavat jaksamaan, saavat tuntemaan että vaikken mitään muuta osaisi, niin rakastaa kyllä osaan. Ja se riittää.

Leena haastoi, otin haasteen vastaan.

1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen: "Mikä sinusta tulee isona?"
Mikä on pienenä? Muistan kovasti haaveilleeni merirosvon tai vampyyrin urasta. Lainsuojaton oli myös yksi kovista ehdokkaista. Halusin olla tutkimusmatkailija tai seikkailija, ja muistan edelleen sen kammottavan pettymyksen tunteen kun avasin karttakirjan tutkiakseni jotain ja tajusin, että kaikki on jo löydetty ja tutkittu. Pöhhöh. Mutta aikuisten oikeista ammateista arkeologi ja se perinteinen eläinlääkäri kiinnosti, niin pitkälle asti että jatko-opiskelua mietittäessä pohdin kumpaakin vaihtoehtoa hyvin pitkään ja hartaasti.

2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?
Lassi ja Leevi oli kovin ja on edelleen. Asterix myös. Ja Tintti, Karvinen, Piko & Fantasio ja Mafalda kuuluivat myös niihin luettuihin.

3. Lempileikkejäsi?
Jossain metsässä kirmasin poikien kanssa tai leikin He-Maneilla, legoilla tai My little ponyilla. Barbejakin oli, mutta ne oli aina agentteja tai mutantteja ja pelasti maailmaa.

4. Parhaat synttärisi ja miksi?
En muista oikeen noita synttäreitä, kun ei niitä silleen hirveesti tullut juhlittua muuta kun sukulaisten kesken ja niitähän nyt näkee aina. Epäsosiaalisena pidin muutamat lastenkutsut sitten ala-asteella, mutta ne sai aikaiseksi enemmän pahaa mieltä kuin hyvää, joten en sitten niitäkään harrastanut.

5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?
Ennen kouluun menoa pidin hiihdosta ja juoksemisesta. Sitten alkoi koulu ja piti kilpailla ja olin aina viimeinen ja kaikki nauroi, niin sitten en tykännytkään enää mistään.

6. Ensimmäinen musiikki-idolisi ?
Voi apua, vissiin joku Hanna Ekola :D Irwin oli kans kova.


7. Paras joululahjasi/ muu lahja, jonka olet saanut?
Emmää muista. Mulla kulki aina mukana semmoinen ruskea luppakorvapupu, mutten muista mistä sen sain tai milloin. Mutta kaippa se sitten oli se mieluisin, kun oli niin armas.

8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?
Merirosvolaivalla olisin halunnut seilata, ja tosiaankin tutkia uusia mielenkiintoisia maita ja seikkailla kuin Indiana Jones. Luulen että tuosta listasta jää aika monikin asia toteuttamatta.

Tiedän etten tule koskaan nauttimaan suurta suosiota tai hyväksyntää. Minua on liian vaikea päästä lähelle jotta minusta olisi helppo pitää ja olen aina neuroottisen varautunut uusissa ihmisryhmissä mikä saa monet luulemaan että olen töykeä tai minua ei kiinnosta. Olen myös liian itsekriittinen esiintyäkseni suurelle ihmisjoukolle, vaikka salaa haaveilenkin näyttelemisestä. Sen sijaan tiedän, että ne jotka ovat päässeet lähelle myös pysyvät siinä, ja että siinä on ihmisjoukko johon voin luottaa tilanteessa kuin tilanteessa. Että niiden ihmisten vuoksi olen valmis taipumaan vaikka mihin omasta jaksamisesta viis. Että kun minun kiintymykseni on kerran saanut, sitä on vaikea hävittää, ja vaikka välimatka kasvaisi ja yhteydenpito vähenisi, ajattelen niitä ihmisiä yhä hellästi ja kaivaten.

Tiedän etten tule koskaan olemaan elämääni tyytyväinen, koska olen liian levoton ja muutan mieltäni koko ajan. Tiedän etten tule olemaan ura-orientoitunut menestyjä, taloudellisen vakauksen perässä kulkija,  vaikka haaveilenkin omakotitalosta ja velattomasta elämästä. Tiedän ettei tunne-elämäni tule omaan tasaista, tyyntä ja rauhallista, koska suurentelen ongelmiani ja vellon itsesäälissä. Sen sijaan tiedän, että riemuni on aina aitoa ja pienet asiat jaksavat ihmetyttää minua yhtä paljon. Että lyhyet hetken, jolloin olen niin onnellinen etten saa henkeä, itken mielenliikutuksesta ja olen äärettömän kiitollinen kaikesta ja kaikille, ovat aina kaiken depression arvoisia ja saavat minut tuntemaan että olen elossa.

Yritän oppia tuntemaan ne asiat jotka ovat mahdottomia, asiat joihin en kykene ja asiat joille en voi mitään, yhtä lailla kuin vahvuuteni ja potentiaalini. Saada itseni niin henkisesti kuin fyysisestikin tasapainoon ja harmoniaan. Olen huomannut että henkinen yhteyteni on hämärtynyt siinä missä näkökykyni huonontunut, joten yritän muistaa hiljentyä joka päivä, kuin myös saada itseni optikolle näöntarkastukseen ja lasien hankintaan. Tällä menolla en tule ikinä saamaan ajokorttia, mutta ehkä se ei sitten vain ole kohtaloni. Luultavasti ajaisin kolarin tms.

Kai sitä olisi taas aika lupailla jotain. Oikeastaan ne asiat joihin haluan ensvuonna panostaa, ovat sellaisia joita olen tässä jo jonkin aikaa tuumaillut, nyt vain pitäisi saada itseään niskasta kii ja alkaa toteuttamaan moisia.

Lähinnä olen päättänyt alkaa panostamaan fyysiseen kuntooni enemmän. Eli lenkkeillä taas aktiivisemmin. Ja ehkä body combattia kerran pari viikossa. En halua asettaa itselleni suoraan mitään hirveitä tavoitteita, koska se vain ahdistaa. Lisäksi painonpudotus on yleensä melko hidasta, koska ylläni vellova massa ei vähene, vaan muuttaa muotoaan enempi kiinteäksi lihakseksi. Mutta en panisi pahakseni, jos mahtuisin kesällä paria numeroa pienempiin housuihin tai jos ärsyttävä rintavarustukseni suostuisi mahtumaan pariin kirppikseltä löytyneeseen paitaan.

Lisäksi voisi enempi alkaa katsomaan sitä mitä laittaa suuhunsa. En halua ryhtyä miksilään E-koodi-natsiksi, joka kieltäytyy syömästä ruokaa jos siinä on useampaa kuin kahta E-koodia, tai muutenkaan skitsoilla asian suhteen. Mutta haluan alkaa taas tekemään enempi itse ruokaa alusta loppuun, lisätä luomu-tuotteiden käyttöä ja jättää ne kaikkein pahimmat majoneesimömmöt krapulapäiville. Joita toivottavasti ei ole ensivuonna kovinkaan montaa, sillä selväksi on käynyt ettei moinen sovi minulle, niin fyysisesti kuin henkisestikään.

Siinäpä ne. Ei minulla oikein ole muuta muutettavaa, mikä on kaiketi kovin positiivista. Kunhan pääsen oudosti saapuneesta kissa-kuumeesta eroon, niin kaikki on vallan hyvin.

Jeps. Depressiosta maniaan niin että kolisee. Se jaksaa aina yllättää, miten kuvittelee tuntevansa itsensä ja tunnistavansa oireet, mutta joka kerta se tulee yhtä suurena ahaa-elämyksenä kuitenkin. Ehkä joku kaunis päivä hoksaan tämänkin käytöshäiriön samantien ja pystyn ryhtymään vastatoimiin. Ulkoilu on auttanut depressioon ihan tehokkaasti, samoi se ettei ole juurikaan lätrännyt nestemmäisellä iloliemellä. Maniaan siirtyessä taas rahaa on palanut enemmän kuin olisi pitänyt, mutta olen ohjannut ostosvimman sellaisiin hyödyllisiin asioihin jotka eivät ole alkaneet ketuttamaan. Eli keittiötarvikkeisiin ja joululahjoihin, joista suurin osa on kirppitoreilta. Myös erilaisilta messuilta ja toreilta on tullut haalituksi käsin tehtyjä ihanuuksia ja erikoisia herkkuja joihin ei normaalisti törmää.

Kävi mielessä että tätä blogia voisi enempi suunnata johonkin tiettyyn, ettei vain tulisi pelkkää mielenterveysongelmaisen kitinää. Toisaalta, onhan sekin aihe. Mutta en sitten tiedä miten hyvin jaksan keskittyä esimerkiksi räpsimään kuvia kirppislöydöistä ja latailemaan niitä koneelle. Ja leffa-blogeja on pilvinpimein. Ehkä sitten kun pääsen muuttamaan omaan asuntoon ja on illat hiljaisia, niin jaksan keskittyä enemmän.

Jännä kyllä, mutta parin viimepäivän aikana on tullut hillitön halu päästä omaan rauhaan ja yksin muuttaminen tuntuu taas kivalta vaihtoehdolta. Onhan se niin, ettei kimpassa asuessa voi olla ihan miten tahtoo. Ja ainahan sinne voi pyytää jotakuta yökylään tai tunkea itse itsensä jonnekin vieraaksi jos alkaa ahdistamaan yksinolo. Toisaalta asiaan vaikuttaa myös se, että sain uuden harjoittelupaikan, joten päivisin on jotenkin sosiaalinen niin voi tehdä ihan hyvää saada olla itsekseenkin. Ja lenkkeillä. Se kuuluu uudenvuoden lupauksiini, että alan käymään taas säännöllisesti pihalla, koska se oikeasti auttaa depressiooni paljon. Ja tekee hyvää kropalle.

Odotan innolla uuttavuotta ja junamatkaani Laphiin. En ole koskaan niin korkealla käynyt saatikka nähnyt "villejä" poroja. Harmittaa vain, että kamerani on aika huono, mutta eiköhän silläkin edes jotain kuvia saa.

Nyt kana sulamaan ja lenkille.